Powered By Blogger

torsdag 28 december 2017

Biskopshälsningen - Piispan joulutervehdys: "Meillä on rakastava Isä Jumala"

Biskop Aarre Kuukauppi's julhälsning (Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon piispa Aarre Kuukauppi):

”Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: ”Sinun Jumalasi on kuningas!” (Jesaja 52:7)

"Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymä tuo meille rauhan, ilon ja Jumalan vanhurskauden, sillä se lahjoittaа meille pelastuksen.

Sen tähden profeetta Jesaja kehottaa meitä Jumalan puolesta ja Hänen valtuuttamanaan julistamaan hyvää sanomaa, että maailma ja kaikki ihmiset saisivat tietää, että ”Jumala on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen” (1 Tim. 3:16).

Meillä on rakastava Isä Jumala, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat, ja siksi Hänen Poikansa tuli lihaksi – Sana tuli lihaksi ja on meidän kanssamme, että emme harhailisi peloissamme pimeässä, vaan ottaisimme vastaan tämän kallisarvoisen armon, joka annetaan meille uskon kautta, lahjaksi, todistuksena Jumalan käsittämättömästä rakkaudesta.

Jumala, meidän Isämme, ei käännytä meitä pelon tai miekan avulla tai väkivalloin. Hän vain antaa meidän nähdä, miten täyttyy Hänen lupauksensa, jonka voimme ottaa vastaan kuullessamme Sanaa, jonka Pyhä Henki vahvistaa sydämessämme, ja silloin nöyrästi ja iloisesti tulemme kuuliaisiksi evankeliumille ja ymmärrämme: Jumala tuli ihmiseksi, että Kristus pyhittäisi minut, ja nousisin kuolleista elävään toivoon. Jumalalle kiitos!

Siunattua Kristuksen syntymäjuhlaa!"

Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon piispa Aarre Kuukauppi
Kuva: Jouluseimi. Petroskoin seurakunta (Nikolai Rappu)


Inkerinkirkko: 
http://www.inkerinkirkko.fi/2017/12/inkerin-kirkon-piispan-aarre-kuukaupin-joulutervehdys/




Ps. Biskop Aarre Kuukauppi är också Kyrkhelg Nord's egen biskop (rycker alltid in i tider av nöd, som här)

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar